torstai 15. toukokuuta 2014

Kasvihuoneessa

Tämä näky kohtasi kasvihuoneessa tänään -2,2 yöpakkasen jälkeen.
Vein tomaatinhujopit nyt tiistaina kasvihuoneeseen, koskapa halusin nähdä ikkunasta jälleen ulos. Oli myös luvattu hieman lämpenevää, joten ajattelin että tomskut pärjäisivät siellä peiteltynä. Ensimmäinen yö meni hyvin, muuta toinen oli kohtalokas. Ei yksi harsokerros riittänyt ja styroksiakin oli osalta. Viisi tomaattia on vielä hengissä. Kasvihuone on ohutta kennolevyä, joten ei  paljoa pakkasta pidättele.

Onneksi vein Tiny Timit sisälle yöksi. Eivät ole korkeita vielä, niin niitä on hyvä kuljetella.
Tiny Tim pensastomaatti
Paprikat ovat vielä sisällä, onneksi.
  


Kukantaimet ovat säilyneet hengissä, ovat olleet kasvihuoneessa muutaman päivän tomaatteja kauemmin. En ole niitäkään sisälle jaksanut kuljetella, vaan olen peitellyt niitä harsoilla ja sanomalehdillä. Osa on ollut pahvilaatikoissa.





Keijunmekot olen latvonut.
 Kasvoivat pitkiksi ja alkoivat takertua toisiinsa.


 Amppelipetuniat latvoin myös.  Nämä pitäisi myös ruukuttaa.

Keskipäivänkukat ovat aika surkeita, saapa nähdä tuleeko niistä kukkijoita........

Että tämmöistä taimirintamalta. Toivottavasti yöpakkaset loppuisivat.


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Punaheinälilja

Punaheinälilja puhkes kukkaan äitienpäivän kunniaksi.

Tämä on ainakin minulla ollut vähän oikukas kukkija. On ollut minulla vuosia ja muutaman kerran on jonkin verran kukkinut. Mutta nyt yllätti täydellisesti runsaalla kukinnallaan. Oiskohan asiaan vaikuttanut se, että kasvi vietti talven viileässä ulkoeteisessä. Kastelukin unohtui. Kuukauden päivät sitten otin esiin ja aloin kastella ja kukkavanoja alkoi ilmestyä.
Punaheinälilja nuppuvaiheessa

Kukat avautuneet
Punaheinälilja on sipulikasvi. Ruukku on täynnä  pieniä sipuleita. Tämä kasvi on peruja lapsuudenkodistani ja tykkään siitä kovasti vaikka onkin suurimman osan aikaa heinämäinen tupas.

lauantai 3. toukokuuta 2014

Vesimeloni

Tässä on reippaan viikon ikäiset vesimelonit. Lajike on Sugar Baby, varhainen lajike ja pussin mukaan viljelyvarma. En ole aikaisemmin näitä kasvatellut, mutta ajattelin nyt kokeilla. Nyt pitäisi jostain kaivaa tietoa, miten tämän kanssa menetellään. Jos joku jotain tietää, niin olisin kiitollinen neuvoista.

Olisihan se mahtavaa, jos pussin kuvan näköisiä möllyköitä sais omasta kasvihuoneesta. Vähän olen kyllä epäilevällä kannalla...............mutta sittenhän sen näkee mitä näistä kehittyy.

Tomaattiviidakko odottaa kasvihuoneeseen pääsyä. Kunpa nuo ilmat nyt lämpeneisivät, niin vois siirtää ne sinne.  Alkavat olla liian isoja sisällä olemaan.

 Sama homma paprikoilla. Tarttis päästä kasvihuoneeseen.


Mutta jospa se kesä tästä vähitellen tulisi.
Uusille lukijoille tervetuloa blogiini!