sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Talvivalkosipulin istutusta

Olen istuttanut valkosipulin kynnet yleensä lokakuun puolivälissä. Tämän viikon pakkaset saivat kuitenkin aikaan sen, että maa oli pinnalta jo kohmeessa. Mutta kun pinnan sai rikki, niin syvemmältä löytyi sulaa maata.


Kuudesta valkosipulista irrottelin ensin kynnet erilleen. Kynsiä kertyi viitisenkymmentä kappaletta. Tästä valkosipulista en tiedä, että mikä on kannaltaan. Luulen kuitenkin, että kyseessä on Aleksanda, joka on hyvin yleinen kanta.


Istutustapani on, että tökkään etusormella kolon maahan ja työnnän sitten kynnen multaan. Menee silloin vajaan 10 cm:n syvyyteen. Lopuksi peittelen mullalla.


Täällä valkosipulin kynnet nyt sitten köllöttävät. Jospa sieltä keväällä jotain nousisi.


Kasvimaalla sinnittelee vielä lehtikaali


ja purjot, joita en ehtinyt ennen pakkasia nostaa. Purjo kyllä sietää pientä pakkasta, mutta onkohan vajaan 10 asteen pakkaset jo liikaa?


Pitää nostaa ja katsoa miltä näyttävät. Sittenpä satokausi onkin tältä syksyltä ohi. Hyvä niin, saa puutarhailija vähän levähtää niin jaksaa uudella innolla keväällä taas kylvää ja istuttaa.


2 kommenttia:

  1. Toivottavasti ehdit syödä tuon lehtikaalisi. Jaksan aina ihmetellä ihmisten kaaleja ja varsinkin noin runsaita. Itse en saa sitä kasvamaan vaikka olen monet paljon kummemmatkin saanut. Tarjolla minulla on toisaalta sille vain auringoton litimärkä maa tai vastaavasti paahteisen kuuma ja rutikuiva, jatkuvaa kastelua vaativa maa. Kummastakaan se ei valitettavasti taida tykätä. Kukkarolle vain syksyisin käy se jatkuva ostolehtikaalin knto marketista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on enää tynkä kaalista jäljellä, puput hoitivat homman loppuun. Mutta hyvä niin, kaikki tuli käytettyä.

      Poista