lauantai 30. elokuuta 2014

Satoa kasvimaalta

Vihdoinkin sain sipulit korjattua kasvimaalta. Valkosipulit nostin maanantaina, kun oli vielä aurinkoista. Nämä ovat talvivalkosipuleita, jotka istutin viime lokakuussa maahan. Tein kaksi penkkiä kasvimaan eri päihin ja keväällä toisesta ei noussut yhtään alkua. Ilmeisesti märkä talvi tuhosi sipulit. Toiseen penkkiin sentään nousi sipuleita, vaikkakaan eivät kaikki. Osa näistä pitää säästää istutettavaksi nyt lokakuussa uudelleen. Jää sentään vähän syötävääkin.


Isoimman sipulin ympärysmitta oli n. 20 cm.

Tänään lauantaina nostin sitten tavalliset kepasipulit, kun taas oli aurinkoista muutaman sadepäivän jälkeen. Näitä tuli aika runsaasti, keväällä istutin kaksi istukaspussia.



Kasvimaallani kasvaa myös ilmasipulia. Tämä on monivuotinen sipuli, joka talvehtii sipuleina maassa. Keväällä naatit alkavat kasvaa, joita voi käyttää,  esim. salaateissa ovat hyviä. Syksyn tullen varsien päihin kehittyy pikkusipuleita, jotka ovat myös syötäviä. Niistä voi myös lisätä ilmasipulia istuttamalla niitä maahan. Itse maassa olevan sipulinkin voi syödä. Varsin monipuolinen sipuli ja helppohoitoinen.

 
Keväällä istutin kaksi lehtikaalen tainta. Ovat kasvaneet hyvin eikä ötökätkään ole niitä vaivanneet. Lehtikaali on tietämäni mukaan erittäin terveellinen. Ongelma on etten oikein tiedä, miten sitä parhaiten hyödyntäisi. Olenkin  lisäillyt sitä vähän ruokaan kuin ruokaan silputtuna.  Kuulemani mukaan sitä voisi kuivatakin. Ja kestää pientä pakkastakin, joten syötävää rittää pitkälle syksyyn.



Lehtisalaatti on kasvanut ylisuureksi ja alkaa kukkimaan. Minusta tämä on ihan koristeellinen. Tämä on amerikkalainen lehtisalaatti, joka tekee punertavia lehtiä.


Istutin keväällä myös itsekylvettyjä keräsalaatin taimia, mutta istutin ne varmaan liian tiheään ja sateiden myötä ne mätänivät.


Lintujen talvella syömistä auringonkukansiemenistä yksi on itänyt ja päässyt ihan kukkavaiheeseen asti. Joskus olen kylvänyt näitä itsekin, mutta en tänä keväänä, mutta on nyt sitten kuitenkin yksi :)


lauantai 23. elokuuta 2014

Satonäkymiä

Satoa on tullut tasaiseen tahtiin.
Kasvihuoneessa paprikat ovat värittyneet mukavasti, vihreitäkin on vielä.


Muutamaan paprikaan on ilmestynyt mikrohalkeamia.



Kasvihuoneessa avomaankurkku tekee pötkylöitä sopivaa vauhtia

 ja tuttavalta saatu avomaankurkku leikkomökin seinustalla on myös päässyt satovaiheeseen (toivottovasti ei tulisi hallaöitä piakkoin).
Aion säilöä kurkuista valkosipulikurkkuja. Valkosipuleita saan omasta maasta, nekin näyttäs olevan korjuukunnossa.


Amppelimansikat ovat tehneet kesän aikana harvakseltaan mansikoita.

















Johtuneeko sadon vähäisyys siitä, että ne on istutettu viime syksynä rönsyistä.


Ovat tehneet loppukesästä pitkiä rönsyjä ja niissäkin on mansikoita tulossa (en oikein tiennyt, että pitäisikö rönsyt leikata pois vai antaa olla). Saapa nähdä, ehtivätkö kypsyä.


Viime vuonna kylvetty ja talvetettu timjami on kasvanut hyvin. Vaihdoin sen uusiin multiin keväällä ja on ollut välillä kasvihuoneessa ja välillä ulkona. Kuivatan timjamin pieninä nippuina sisällä ja murennan sen kuivana hienoksi. Säilyy hyvin kuivattuna.
Timjami on uusi tuttavuus ja olen tykästynyt siihen.


 Ja tässä lopuksi kultapallo parhaassa kukassaan. On leikkimökin korkuinen.

Vaikka keltainen ei ole lempivärini, niin näissä syyskesän kukkijoissa se on paikallaan: on pirteä ja aurinkoinen.

perjantai 15. elokuuta 2014

Mekkoja ja tomskuja


Laitanpa nyt kasvattamistani keijunmekoista kuvia, kun vielä kukkivat. Taimiahan tuli paljon ja istuttelin niitä sitten sinne, mistä paikan keksin. Kasvu on minusta ollut kyllä hitaanpuoleista ja kukat aika pieniä. Oiskohan pitänyt lannoittaa enemmän. Mutta tässä näitä nyt kumminkin on, kaikkia kasvupaikkoja en kuvannut.
Pajusaavissa





Tässä on mukana sinitähtöstä ja maahumalaa. Maahumalan olen nostanut maasta ja sitten istuttanut. Meinaa kyllä vallata mekon, olen välillä repinyt sitä vähemmäksi.



 
Amppelissa
Kukka on erikoinen; yläosasta johtuu mekko-nimitys


















Naruja pitkin ylös kiipeämässä


Ja tässä talvetettu keijunmekko amppelissa. Tämä on minusta kasvanut ja kukkinut melkeinpä parhaiten. Pitänee talvettaa uudelleen.


Kasvihuoneen tomaateista saa syötävää jo päivittäin.
Luumutomaatti Olivade

Tämä on siitä mukava, että on aika kiinteä ja siitä saa hyviä siivuja esim. leivän päälle.

Myös pensastomaateissa (Tiny Tim) löytyy punaista.
Tästä täytyy kyllä sanoa, että on jotenkin mauton ja sitkeäkuorinen. Siksiköhän siemeniä vielä löytyi vuosien takaa.

Elokuu on jo puolivälissä. Elokuu on toinen lempikuukauteni toukokuun ohella. Ei ole liian kuumaa, ei ole paarmoja ja muita öttiäisiä, saa kerätä kasvattamaansa satoa ja pimenevät illatkin on mukavia. Ja vielä on kesää jäljellä.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Puutarhakierros

Olimme viikon päivät reissussa ja kotiuduttuamme tein kierroksen puutarhassa. Vaikka olimme poissa vain muutaman päivän, huomaa, kuinka paljon kasvua ja muuta kehitystä puutarhassa oli tapahtunut.

Ensimmäiseksi suunnistin kasvihuoneeseen. Sinä aikana kaksi paprikaa oli värittynyt oranssiksi, tai toinen on vielä värittymässä. Lajike on Gourmet.



Omenapuissa on komeita ompun alkuja.
Pirjan istutin viime keväänä, silti siinä on jo useita omppuja tulossa.

Pirjan ompuissa on jo vähän väriäkin.

Oton omenassakin on satoa tiedossa. 

Koristeomenapuussa (Erstaa) on valtavasti pieniä omppuja.


Viinimarjat näyttäs olevan valmiita kerättäväksi. Marjojen kerääminen ei kylläkään ole lempipuuhaani, mutta pitäähän ne vitamiinit ottaa talteen. Rastaat haluavat osansa, joten pensaat piti verkottaa.


Kukkarintamalla nauhukset ovat parhaassa kukassa. Tässä lapinnauhus.

Tästä en sitten tiedä onko jokin nauhus vai ihan jokin muu. Jos joku tietää, mikä tämä on, olen kiitollinen tiedosta.



Siemenistä kasvattamani Black-eyed Susan Daisyt (kesäpäivänhatut) ovat aloittaneet kukinnan. Näissä on kivannäköiset kukat.



Ja kierroksen päätteeksi katsoin, joko omat perunat olisi valmiita syötäväksi ja olihan ne. Ovat vähän myöhässä, kun maa oli keväällä niin märkää, ettei saanut ajoissa laitetuksi.
Lähiruokaa :)