tiistai 24. helmikuuta 2015

Kaktusvauvelit ovat varttuneet

Viime vuoden helmikuussa kylvämäni kaktukset ovat vuoden aikana kasvaneet sen verran, että oli aika antaa niille enemmän kasvutilaa.


Vauvelit ovat pulskistuneet vuoden aikana vaikka kasvu onkin ollut hidasta. 
Alla olevassa kuvassa taimet ovat parin viikon ikäisiä hentoisia tikkuja.

Maaliskuun alku 2014

  Koulin taimet uudelleen rasioihin. En vielä viitsinyt laittaa jokaista omaan ruukkuun.


Olisi varmaan ollut hyvä käyttää oikeaa kaktusmultaa, mutta sekoitin nyt hiekkaa kukkamultaan ja käytin sitä. Yhteen rasiaan laitoin taimimultaa.



Kaikkiaan tuli kolme rasiaa ja yhden ison taimen laitoin omaan ruukkuun.


Seuraavaa koulintaa varten täytyy hankkia aika monta pientä ruukkua.



Tällaisia kaktuksia on siemenpussin kuvassa. Saapa nähdä millaisia näistä tulee? Toivottavasti ainakin osa selviäisi isoksi asti.



lauantai 14. helmikuuta 2015

Kaktusten pölytys onnistui

Lehtikaktusten risteyttämisestä on ollut juttua täällä blogeissa ja facebookissa jokin aika sitten.  Kaktusten kukkiessa joulun aikaan päätin sitten minäkin kokeilla niiden pölyttämistä. Pölytyksen tein ihan vaan ottamalla kaktuksesta kukan ja sivelemällä sillä toisen kaktuksen kukkaa. Tai siis sivelin useita kukkia, jotta jokin pölytys onnistuisi.


Tässä pölytin valkoisen kaktuksen punaisella kukalla.
Ja tässä vaaleanpunaisen kaktuksen valkoisella kukalla.

Ja tulos on se, että molempiin kaktuksiin on tulossa kaksi pallukkaa. Näitä vihreitä pallukoita kutsutaan hedelmiksi, joihin sitten muodostuu siemenet. Netistä luin, että siemenet ovat kypsiä kun pallukka muuttuu punaiseksi. Mielenkiintoista seurata, tuleeko näihin siemeniä ja jos tulee niin itävätkö.


Kaikki lehtikaktukset eivät kukkineet joulun aikaan vaan kaksi kukkii vasta nyt.


 Hyvää Ystävänpäivää!