perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kurkut ämpäriin

Vihdoinkin sain kurkut istutettua tänään ja vietyä ulkoilmaan. Kaikki puutarhahommat tuntuu laahaavan jäljessä. Kesä on puolessa välissä ja puutarhassa rehottaa rikkaruohot odottaen kitkijää. Loma alkaakin sitten pihahommilla, ajatus ei tunnu ollenkaan virkistävältä vaan pikemminkin pakkopullalta. Puutarhailuunkin tuntuu väsyvän, ainakin välillä.

No, kurkut ovat nyt ämpäreissä, elintarvikekelpoisesta muovista valmistetuissa.


Avomaan kurkkuja, 'Bush Champion' ja 'Market More'.
 Jospa näistä ehtisi satoa saamaan.

Kurkulla on kauniit kukat.


Joissakin tomaateissa on jo vihreitä raakileita, kuten tässä 'Tigerellassa'.



Ulkoruokintaan joutuivat 'Outdoor Girl' ja 'Siberia'.
 Raakileita on silti näissäkin.

'Outdoor Girl'


'Siberia'

'Outdoor Girl' on perunalehtinen tomaatti.
 Muissa tomaateissani on normaalit lehdet.

Vasemmalla perunalehtinen (Outdoor Girl) ja oikealla normaalilehtinen (Siberia).

'Wippersnapperissa' on jopa ensimmäinen punainen tomaatti! :)


Oletko sinä saanut jo satoa kasvihuoneestasi?

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Kuolanpioni

Tämän kuolanpioni juontaa alkunsa noin 15 vuoden takaa. Ostin silloin kirpparilta kuolanpionin siemeniä kymmenisen kappaletta filmirullan kotelossa. Siemenet maksoivat 1 markan.

Keväällä kylvin siemenet rei'itettyyn pesuvatiin, jonka upotin maahan. Ensimmäisenä kesänä tarkkailin useaan otteeseen, että nouseeko sieltä jotain. Ei noussut. Sitten unohdin koko asian ja  parin vuoden kuluttua keväällä ihmettelin outoja taimia pesuvadissa. Hoksottimet syttyivät ja muistin kylvämäni kuolanpionin siemenet. Näin viisi kuolanpionin tainta sai alkunsa.




Tässä pehkossa on kaksi pionia, jotka ovat sitten laajentuneet yhdeksi.  Meni useampi vuosi, ennenkuin pioni kukki ensimmäisen kerran, mutta sitten onkin kukkinut joka kesä. Nyt kukinta osui juhannusviikolle.

Pulleassa nupussa oli muurahaisia, joita koitin ravistella pois. Kirvoja en nähnyt, joten miksikähän murkkuja sitten vilisti?


Kukat ovat sen verran keveitä ja kasvi tanakkkavartinen, että tukemistoimenpiteitä ei tarvita.
Ruusunpunaiset kukat ovat kauniit, mutta harmittavasti hieman nuokkuvat, joten kukkaa ei voi ihailla ylhäältä päin.



Kuolanpionin siemenkotakin on koristeellinen.



Syksyllä siemenkota poksahtaa auki ja siemenet lennähtävät ympäristöön. Olen myös kerännyt siemeniä ja ripotellut niitä kukkapenkkeihin itämään.



Tässä on pionin juurella pieniä kuolanpionin taimia.


Kaikenkaikkiaan helppohoitoinen ja kestävä perenna. Tykkään <3



Lopuksi vielä kuvat kukkivasta 'Oton Omenasta'.


Näin runsaasti kukkia taisi olla viimeksi kaksi vuotta sitten. Toivottavasti pölyttäjiä on tarpeeksi ja tulisi runsas omppusato.


Ihanaa juhannuksenaikaa kaikille!

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Kliivia puhkesi kukkaan

Ihan varkain oli kliivia päässyt puskemaan kukkavartta, huomasin vasta kun nuppuja nökötti kukkavarren päässä.
Kliiviani on joitakin vuosia vanha. Ostin aikoinaan kun halvalla sai :D
Kukinta oli silloin ohi ja oli pelkkä viherkasvi. Ostinkin siinä toivossa, että jos joskus kukkisi uudestaan.


Tämä on nyt sitten toinen kerta, kun kukkii kunnolla. Kolmisen vuotta sitten vaihdoin mullan ja samalla isompaan ruukkuun, sen jälkeen piti kukkimistaukoa. Kliivia tykkää ahtaasta ruukusta. Ilmeisesti ruukku on nyt tullut sopivan ahtaaksi kasvun myötä.



Kliivian kukinto on pirteän oranssi ja vienosti hyväntuoksuinen.


Kukka on kellomainen ja kaunis.

Onko sinulla kliiviaa ja miten hoidat sitä?

torstai 1. kesäkuuta 2017

Ei tule kesää, ei

Kesäkuun ensimmäinen päivä ja taivaalta on tullut rakeita ja räntää. Lisäksi kolea tuuli ja vain muutama lämpöaste, huh!

Raekuuroja tuli tänään useaan otteeseen. Yksi scilla on laajentanut reviiriään kauas nurmikoille. Toivon scillojen vähitellen  leviävän siniseksi kukkamereksi....


Välillä aurinko pilkisteli. Tuomi on heleävihreä, normaalisti tuomi on ollut valkoisten kukintojen hunnuttama näihin aikoihin.


Muutama narsissi on avannut kukkansa.  Kuvasin nämä otokset ikkunan läpi, kun en tarennut pihalle lähteä.


Nämä narsissit sen sijaan ovat kukkineet jo parin viikon ajan. Hyvin ovat kestäneet koleuden ja pikkupakkaset.


Samasssa pussissa oli sekä valko- että keltakukkaisia sipuleita.

Istutin nämä viime marraskuussa ruukkuun. Olivat viimeisiä alesipuleita, joita minulla on tapana keräillä löytölaareista.



Kesä, tule jo!