sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Bongaustunti

Tänä viikonloppuna on pihabongaus-tapahtuma, jossa tarkkaillaan lintuja tunnin ajan. Eilen aamupäivällä tein oman bongauksen. Istuin jakkaralla ikkunan edessä kahvia hörppien ja tiiraillen pihalle. Kuviakin yritin ottaa, mutta linnut pyrähtelivät sinne ja tänne, niin että kunnollisia kuvia ei oikein tullut.
 
Varsinkin keltasirkut näyttävät olevan säikkyjä. Tämän sirkun sain kuvattua syreenipensaasta.



Tähän syreenipensaaseen linnut lennähtävät turvaan ja siemeniä syömään.



Minun bongaustulokseni oli: keltasirkkuja eniten, 15 kpl, seuraavaksi talitiaisia 6 kpl, pikkuvarpusia 4 kpl, sinitiainen 1 kpl, fasaani 1 kpl ja harakka 1 kpl.
Bongasitko sinä?


lauantai 21. tammikuuta 2017

Mitä kuuluu risteytyskaktuksille

Aloitin marraskuun kaktuksien risteytysprojektin joulukuussa 2014 pölytysoperaatiolla. Pölytys onnistui yllättävän hyvin ja kahteen (vaaleanpunaiseen ja valkoiseen) kaktukseen alkoi kasvamaan siemenkotia/hedelmiä.

Maaliskuussa 2016 kylvin valkoisen hedelmän siemenet (kaktus itse on vaaleanpunainen kukiltaan ja pölytetty valkoisella kukalla).

Itäminen onnistui ja huhtikuussa näytti tältä.

Melkein vastasyntyneitä kaktusvauvoja.


Ja nyt tammikuussa 2017 näyttää tältä. Kasvua on hieman tapahtunut ja myöskin luontaista poistumaa.





Valkoisen kaktuksen vaaleanpunaiselle hedelmälle meinasi käydä köpelösti. Hedelmää kantava oksa alkoi kuivumaan, laitoin sen sitten vesilasiin ja lopulta istutin oksan multaan. Ja sain kuin sainkin sen säilymään hengissä, tosin hedelmä oli aika pieni ja siemeniä vähemmän kuin valkoisessa pallukassa.

Huhtikuu 2016

Avattuna hedelmä näytti tältä.



Huhtikuussa 2016 kylvin siemenet. Ja nyt tammikuussa 2017 näyttää sitten tältä.



Olen vähän pohdiskellut, että joko näitä uskaltaisi tänä keväänä koulia vai antaisiko vielä kasvaa kylvömullassa. Mullassa ei varmaankaan mitään ravinteita enää ole. Ehkä uusi kaktusmulta olisi paikallaan. Toisaalta ovat niin pieniä, että arvaako noita alkaa irrottelemaan. Ehkä voisin osan koulia ja osan jättää vielä kasvamaan.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Siili"elokuva"

Kokeilin liittää Movie Makerilla riistakameran kuvaamia videonpätkiä, jotta saisi yhtenäistä filmiä.  Riistakameralla olen kuvannut pääasiassa siilien touhuja ja kun videot ovat pieniä pätkiä, niin katsominen on vähän työlästä. Välillä näkyvät välähdykset johtuvat riistakamerasta, kun alkaa kuvaamaan.  Tämmöinen "elokuva" nyt sitten tuli siilien touhuista eräänä yönä viime toukokuussa.



 


tiistai 10. tammikuuta 2017

Neljä kuvaa -haaste

Sain tämän kivan haasteen Kruunu Vuokolta Puutarhan Lumo -blogista, kiitos paljon!
Haasteessa toivotaan neljää kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina. Mukana voi olla  uusia, vanhoja sekä jo aiemmin julkaistuja kuvia. Mukaan voi haastaa neljä blogiystävää. Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä.
 

Kuvia selaillessa päädyin  Oton Omena -omenapuuhun. Hän on omenapuistamme vanhin, noin 15 v.


Aivan kevätkuvaa Otosta ei tosin löytynyt. Tämä on kesältä 2014, jolloin Otto intoutui kukkimaan ensimmäistä kertaa oikein urakalla. Se oli puutarhaelämän onnenhetkiä!

3.6.2014


Kukinnan jälkeen samana vuonna satoi eräänä päivänä lunta.

17.6.2014


Samana vuonna runsaasta kukinnasta seurasi runsas omenasato. Minusta oli aivan ihmeellistä :) käydä hakemassa omasta puutarhasta omppuja, ja olivat vielä hyvänlaatuisiakin.  Olin ottanut paljon omenoista kuvia, mutta kokonainen puu oli ilmeisesti jäänyt kuvaamatta.

9.9.2014


Talvisessa asussaan Otto näyttää tältä.

17.12.2016

Olen nähnyt tämän haasteen monissa blogeissa, joten en tällä kertaa haasta ketään. Tästä voi kuitenkin vapaasti napata haasteen, jos joku ei ole vielä haastetta saanut.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Loppiaistunnelmia

Kuusi nököttää vielä pirtissä. Olen sen verran jouluihminen, että kun on kuusen saanut sisälle tuotua niin se saa sitten hoitaa hommaansa loppiaiseen saakka. Ehkä maanantaina hän saa lähteä. Joskus kuusi on intoutunut kasvattamaan jopa uutta vihreää kasvua sisällä, mutta tänä jouluna näin ei ole käynyt.



Eilen oli kovimmat pakkaset tähän saakka, aamulla mittari näytti -29 astetta. 
Pörheä sinitiainen nokki talipötkylää henkensä pitimiksi.



Päivä on jatkunut näillä seuduin laskelmieni mukaan reippaalla puolella tunnilla.
Eilen oli taas näyttävä auringonlasku.


 

Vuosiin en ole esikoita hankkinut, kun tahtovat kotiini päästyään pian kuukahtaa. Mutta nyt en voinut vastustaa kiusausta, kun hintakin oli edullinen. Mitenkähän esikot saisi säilymään mahdollisimman pitkään? Onkohan nämä ihan kausikukkia vai voisko istuttaa kesällä ulos?

Esikot ovat kauniita ja tuulahdus keväästä!

 
Olen kerännyt joulun ajan talteen kynttilöiden jäännökset ja öljykynttilöiden jämät.  Näistä saa ulkotulen, kun käytettyyn ulkotuleen laittaa sydämeksi kävyn (männyn tai kuusen) ja täyttää ympäryksen steariinijämillä. Palaa suunnilleen yhtä kauan kuin alkuperäinenkin tuli.

Tämä pääsee illalla ulos loppiaisen kunniaksi.

Nyt voikin alkaa kevättä odottamaan, kun paluu arkeen koittaa juhlinnan jälkeen. 
Leppoisaa loppiaista!